Pasi Rantanen - kesäkuun henkilö

Hämäläinen herrasmies palvelee reippaalla asenteella

Turkulaisena huumori- ja myyntimiehenä tunnetulle Jethro Rostedille on löytynyt kaksoisolento Forssan Astrumista. Samanlaisista piirteistä tunnettu Pasi Rantanen ilahduttaa asiakkaita ja henkilökuntaa aina työpäivien aikana.

Vuonna 2008 alalle saapunut pitkänlinjan myyntimies on aina saanut myydä hyviä merkkejä ja laadukkaita vaihtoautoja. Forssan Astrumilla nyt neljättä vuotta palveleva Pasi on toiminut Fordin merkkiedustajana. Tänä vuonna työpariksi lyöttäytyi Vinkin Asko, jonka kanssa myyntiluvut pidetään yhdessä yllä. ’’Tulin alalle sopivasti nykytaantuman aikaan, joten minkäänlaista autokaupan kulta-aikaa en ole päässyt kokemaan. Mutta silti voinen sanoa, että lämpimässä on maattu ja leipääkin syöty’’, Pasi kertaa.

Autokauppiaana kuitenkin liki kymmenen vuotta toiminut Pasi tuumii alan konkreettisten muutosten näkyvän lähinnä tuotteessa. ’’Autojen mukavuusvarustelu on lisääntynyt huimaa vauhtia, joka edesauttaa uuden auton luomista suoraan käyttäjänsä näköiseksi. Elektroniikka ja varustelupaketit ovat laajentuneet ja tuoneet paljon uusia ominaisuuksia. Viihteen lisäksi on luonnollisesti panostettu myöskin turvallisuuteen. Nyky-Ford on oikeinkin ylellinen peli’’, Pasi vinkkaa.

Kipinä autoalalle on lähtenyt jo pikkupoikana kovana kiinnostuksena autoja kohtaan. Aiemmin miehen aikatauluja täydensi autourheilun seuraaminen ja kilpailuiden kiertäminen, nykyään sekin on jo helpompaa kotisohvalta. Metsiköissä autojen perässä rämpiminen kuitenkin vahvisti kiinnostusta, joten myyntimiehenä tekniikan tuotoksista oli luonnikasta luoda ura.

Astrumin viisi kinkkistä

Parasta työssäsi?

– Työskentely erilaisten ihmisten parissa. Tietysti tunnetut ja arvostetut tuotteet puhuvat puolestaan, mutta aika paljon tekemistä jää myös automyyjälle. Tämä tarkoittaa myös sitä, että työpäivät ovat vaihtelevia. Varmuudella ei voi koskaan aamulla tietää, mitä päivän aikana tapahtuu.

Millä autolla lähtisit maailman ympäri?

– Varmaan se olisi asunto-auto, johon sopisi harrastusvälineitä mukaan reissuun. Mutta mikäli reissun tekemiset olisi organisoitu, se voisi olla Ford Edge AWD. Se on tilava, mukava ja nelivedon ansiosta pääsee paikkoihin ja myös paikoista pois!

Mikä tapahtuma/asia on jäänyt erityisesti mieleen Astrumilla?

– Kun saimme vuonna 2015 Fordin Chairman’s Awards palkinnon. Ford Euroopan pääjohtajan myöntämän pystin tullessa Forssaan, tuntui melko makealta. Tunnustus annettiin korkeasta asiakastyytyväisyydestä myynnissä ja huollossa sekä myyntitavoitteista. Palkinnon saannista tuli fiilis, että jotain on tehty oikein. Vuoden päivät olin ehtinyt silloin toimimaan merkkiedustajana, joten erityisen hyvä fiilis käteltiin silloin.

Vinkki liikenteeseen?

– Tarkkaile takana tulevaa liikennettä riittävästi, muista vilkun käyttö ja nyt kesän tullen huomioi kovalla nopeudella lähestyvät kaksipyöräiset.

Ensimmäinen oma autosi?

– Joo – se oli kaksipaikkainen. Ei kuitenkaan mikään urheiluauto, vaan pakettiautoksi rekisteröity Volvo 145 Farmari.

Pikagalluppia Pasin työkavereille pitäessä nousee ilmoille adjektiivit ’’sympaattinen, huumorintajuinen ja häslääjä’’. Reppukaupalla virtaa varustettu herra omaa nämä kolme kuvaavaa adjektiivia kuin omat saappaansa. Pasin ollessa omin sanoin niin Astrumin ’’pää- tai sivukonttorilla’’ (eli Salossa tai Forssassa), viihdyttää hän kollegoitaan ja asiakkaitaan takuuvarmalla otteella. Helposti lähestyttävänä persoonana on mies muovaantunut alansa ammattilaiseksi.

Pasin löydät pääasiassa Forssan toimipisteestämme, osoitteesta Yrittäjänkaari 7.